top of page

 
AHT- Pentuja
 

TÄÄLLÄ ILMOITETAAN SYNTYNEISTÄ JA VAPAISTA AMERIKANKARVATONTERRIERI PENNUISTA SEKÄ KOTIA ETSIVISTÄ AIKUISISTA KOIRISTA

 

Kaikki meillä syntyvät pennut saavat elää rakastettuna osana perhettämme. Kasvattamamme pennut tottuvatkin käsittelyyn  ja perheen vilskeeseen. ♥ Aloitamme myös pentujen meillä ollessa kaikenlaisiin hoitotoimenpiteisiin totuttamisen sekä peruskoulutuksen esimerkiksi kohti sisäsiisteyttä. Kaikki meillä syntyneiden pentueiden vanhemmat ovat terveystarkastettuja ja terveeksi todettuja. Pennut ovat saaneet meillä ollessaan kolmeen kertaan madotukset ja ne luovutetaan myös sirutettuina ja terveystarkastettuina. Lisää tietoa meillä syntyvistä pennuista yms. löytyy "pennun ostaminen" sivulla. Kaikki muualta ostetut koiramme hankitaan luotettavilta, sekä asiansa osaavilta kasvattajilta.

 

Kunkin koiran omaan kuvagalleriaan pääset klikkaamalla koiran nimeä.

Aikuinen karvaton 7-vuotias AHT-uros etsii uutta kotia 
Ei tule enää toimeen lauman toisten urosten kanssa. Ei siis suositella lähtökohtaisesti kotiin, jossa toisia uroksia ja mielellään tulisi olla omakotitalo. On luonteeltaan miellyttämisenhaluinen, tykkää lenkkeillä ja olla perheen kaikissa touhuissa mukana. Kynsienleikkuut ja hampaiden pesut yms sujuu hienosti ja on pysynyt kaikin puolin terveenä aina. Kysy ja kerron mielelläni lisää. 

bottom of page